Ringeten pelaajapolku
RingetteJulkaistu: 02.03.2022 16.09

Ringeten pelaajapolku

Ringeten lajitaitojen opettamisen ja oppimisen aloitus ja eteneminen juniorijoukkueissa

Ringeten, kuten muidenkin liikuntalajien, lajitaitojen opettamisessa ja oppimisessa on tärkeää tunnistaa lasten ja nuorten eri kehitysvaiheet. Vain eri ominaisuuksien herkkyyskausien huomioiminen toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa antaa mahdollisuudet tavoitella hyviä tuloksia tulevaisuudessa. Jokaisella lapsella ja nuorella kehityksen kulku on yksilöllistä. Monesti biologisesti nopeammin kehittyvät pelaajat mielletään lahjakkaammiksi kuin hitaammin kehittyvät joukkuetoverinsa. Käytännössä asia on jopa päinvastoin. Biologisesti hitaammin kehittyvillä pelaajilla on usein pidemmät herkkyyskaudet, joten lajitaitojen kunnolliseen opettelemiseen jää runsaammin aikaa. Miksi sitten näitä pelaajia ei tueta valmentajien puolelta?

"Hitaammin kehittyviä lapsia pidetään usein lahjattomina verrattuna nopeammin kehittyviin ikätovereihin. Tosiasia kuitenkin on, että biologisesti myöhemmin kehittyvillä lapsilla on enemmän aikaa harjoitella ja kehittyä lajitaidoissa. Monipuolinen ja määräpainotteinen liikunta lapsena voi tasoittaa sekä pidentää kasvuspurttivaiheen hormonaalista aktiivisuutta. Liian raju, kovatehoinen ja irtiottava harjoittelu puolestaan lopettaa lapsen kasvuprosessin nopeammin", sanoo Harri Hakkarainen, liikuntatieteen maisteri, lääketieteen lisensiaatti ja valmentaja (mm. Heli Koivula, Kimmo Timonen, Oulun Kärpät SM-liiga). "Kaiken valmennuksen ohjenuorana tulee olla lapsen yksilöllinen kehittyminen, eikä tavoitteena voi olla vain voittaa tammikuun turnaus".

Oikeassa ikävaiheessa suoritettu monipuolinen liikunta ja määrätietoinen harjoittelu ovat ainoa järkevä perusta lajin huipulle pyrkiville. Tutkimukset osoittavat että jopa 80% ikäkausihuipuista katoaa kilpaurheilun parista ennen huippusuoritusikää. Aikaisin vanhempien ikäluokkien tai aikuisten joukkueisiin/sarjoihin nostetut pelaajat lopettavat todennäköisemmin uransa myös hyvin nuorena ja yleensä ennen ns. parhaita pelivuosia. Jos pelaaja nostetaan aikaisin vanhempiin ikäluokkiin, hänen taitoharjoittelumääränsä jää tietyn ikävaiheen osalta puutteelliseksi. Biologinen ikä huijaa näin ollen valmentajia, pelaajaa itseään ja hänen lähipiiriään.

Perustaitoharjoittelulle tulee antaa tarpeeksi aikaa. Liian nopeasti uuteen asiaan edeten taitoihin jää vakavia puutteita! Esimerkiksi puolustuskolmiota ei voi harjoitella, jos luistelupuolella puolustajankäännöksen osaamistaso ei sitä vielä salli. Vastaavasti 2 vs. 1 perustilanteita ei voi harjoitella tehokkaasti, jos pelaajien syöttötaidoissa on puutteita.

Ringetteliiton valmennus- ja koulutuspäällikkö Matti Virtanen

Raision Nuorisokiekko ry, 0407679-0

Kisakatu 6

21200 Raisio

www.rnk.fi

toimisto@rnk.fi